Hyvää Joulua!
Joulukuu 23, 2011Oho, niin se aika kuluu ja huomaa ettei olekkaan kerinnyt yhtään kirjoitusta laittaa tänne, onpa noloa. Nyt onneksi myyjän pahimmat työkiiret alkavat olemaan syksyn ja joulun osalta ohi ja on aika rauhoittua. Toivottavasti tämä näkyy myös liikenteessä.
Viime viikot tai oikeastaanhan koko “talvi” on ollut helppo täällä eteläsuomessa. Viime viikkoina ei ole oikeastaan tarvinnut huolehtia kuin jään skrapaamisesta silloin tällöin (ja jäätyneistä ovien lukoista).
Tänä vuonna ei voi sanoa että talvi olisi päässyt yllättämään autoilijat (vaikken tähän oikein koskaan uskokkaan muutenkaan) mutta se ei aina näy. Jäätynet tiet, viime päivien suuret sateet ja niiden aiheuttamat jäät ym ym, eivät valitettavasti ole näkyneet kaikkien ajotyylissä. Ehkä julkaisustani näin ollen tulee katkeran makuinen mutta miten vaikeaa on pitää ne turvavälit ja oikeat nopeudet, edes näin talvisin. Vai onko tälläinen vanha tölkki pakko päästä ohittamaan kun ei muiden ohi kenties pääse? Niin tai näin, valoissa seistään hetkenpäästä peräkkäin! Kuitenkin, pääsääntöisesti liikenne on omalla kohdalla sujunut oikein hyvin!
Kuitenkin suurin “huolenaiheeni” ei suoranaisesti kosketa autoilioita. Vaikka nyt taas päivät rupeavat pitenemään ovat ne silti vielä lyhyet ja pimeää riittää vaikka kuinka paljon. On pelottavaa huomata kuinka pyöräilijät vailla minkäänlaisia heijastimia tai valoja painavat suojateiden yli, myönnän välillä säpsähtäneeni että mikäs sieltä nyt tuli ja meni! Joten jos satut lukemaan tätä ja liikut pyörällä tai vaikka vain kävellen, muista heijastin! Ihan yhteisen liikenneturvallisuuden nimissä!
Oho, tulipas tästä oikea saarna! No, ei se mitään! Kohta pitäisi lähtä hakemaan uudet Nokian renkaat alle, hyvä joululahja itselle, kiitos siitä Nokian.
Kirjoitellaanpa niiden käyttökokemuksista sitten heti perään!
Vielä kerran oikein hyvät joulut! Maltti on valttia (ei koske jouluruokaa)!
Suosituimmat julkaisut
Toukokuu 1, 2013Ohjauskulmien säätö Kotkan Vianorilta
Toukokuu 6, 2013Rengasammattilaisten leipää syömässä.
Huhtikuu 26, 2013Uusi video: Nokian Hakka Blue
Huhtikuu 5, 2013Kerro, mitkä kesärenkaat sopivat parhaiten autoosi ja ajotyyliisi
Huhtikuu 23, 2013Hakka Black renkaat alle
Käytetyt tagit
Kategoriat
- Arvonta
- Hakka-kesärenkaat
- Ivalon testikeskus
- kesärengas
- kitkarengas
- Liikennekartta
- Liikenneturvallisuus
- Mobiilisovellus
- nastarengas
- nastaton talvirengas
- Nokian eLine
- Nokian Hakka Black
- Nokian Hakka Blue
- Nokian Hakka Green
- Nokian Hakkapeliitta 7
- Nokian Hakkapeliitta 8
- Nokian Hakkapeliitta R
- Nokian Hakkapeliitta R2
- Nokian Hakkapeliitta R2 SUV
- Nokian Hakkapeliitta Van
- Rengaspaineet
- Rengasuutuus
- talvirengas
- Tapahtuma
- Uncategorized
- Uusien renkaiden valinta
- Vianor
Jätä vastaus! Ole hyvä ja kirjaudu sisään kommentoidaksesi. Voit käyttää joko Facebook- tai Hakka Club –tunnuksiasi (rekisteröidy tästä)
Kommentit: